sunnittelujaluvat

Suunnittelu ja luvat

Aurinkosähköjärjestelmän toteutus alkaa katselmuksella suunnitellussa asennuskohteessa. Asiantuntijamme tulee paikalle, selvittää paikalliset olosuhteet, asennuskohteen rakenteet ja sähkötekniset yksityiskohdat.

Järjestelmän mitoitusta varten selvitetään sähkön kulutus kohteessa, koska järjestelmä on taloudellista mitoittaa siten, että valtaosa sen tuotosta voidaan käyttää itse. Silloin säästetään energian hinnan lisäksi siirtomaksun ja sähköveron osuus.

Kunnallinen rakennusvalvonta saattaa paikasta riippuen edellyttää ilmoitusta tai luvan hakemista aurinkopaneelien asentamiselle. Käytäntö vaihtelee kunnasta toiseen, koska yhtenäisiä menettelyohjeita ei vielä ole olemassa. Käytännössä asian tullessa tutummaksi on myös joustavuus lisääntynyt ja monessa tapauksessa ei tarvita mitään rakennuslupia tai ilmoituksia rakennusvalvontaan.

Sähköyhtiön kanssa asioiminen sen sijaan on aina pakollista. Sähkölaskusta selviää asiakasnumero ja käyttöpaikan numero. Käyttöpaikka on merkitty myös sähkömittariin. Näiden tietojen avulla selvitetään sähköverkon haltijan kanssa aivan ensimmäisenä, voiko kohteeseen asentaa suunnitellun järjestelmän ilman sähköverkkoon tehtäviä toimenpiteitä. Pieni, alle 16 ampeerin järjestelmä on yleensä ongelmaton.

Enintään 50 kVA:n järjestelmissä selvittäminen tapahtuu kätevimmin täyttämällä Mikrotuotantolaitteiston yleistietolomake, joka on joka tapauksessa toimitettava sähköverkon haltijalle. Lomakkeesta käy ilmi mm. suunnitellun järjestelmän teho ja rakenne, vaihtosuuntaajan valmistaja ja malli sekä standardit, jotka laitteiston tulee täyttää. Suurissa järjestelmissä keskustelu käydään aina tapauskohtaisesti.

Ennen järjestelmän kytkemistä tehdään verkkoyhtiön kanssa tuotannon liittymissopimus ja sähköyhtiön kanssa on mahdollisuus sopia oman kulutuksen mahdollisesti ylittävän tuotannon myymisestä yhtiölle.



Tilaa uutiskirje

Kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja tilaa uutiskirje.
Pysyt aina ajantasalla Ahjo -ratkaisuista.

Ahjo Energia

Kauppahuone Lampila Osakeyhtiö
Leiniläntie 86
52550 Hirvensalmi

Puh: 010 666 5350
Email: info (at) ahjoenergia.fi

 

Ajankohtaista